Toukokuu 2009 (3 kpl)
Huhtikuu 2009 (23 kpl)
Maaliskuu 2009 (32 kpl)
Helmikuu 2009 (4 kpl)
Jotta blogi ei sammuisiKeskiviikko 18.3.2009 - Anja A Työelämän blogeja on meillä Suomessakin saattanut olla huomattavasti enemmän kuin yleisesti tiedetään. Olen kuullut viime päivänä monta uskottavaa tarinaa nuorina nuukahtaineista blogeista. Muutamassa parhaillaan esillä olevassa olen näkevinäni lopun enteitä. Liian suuret luulotOrgnisaation kannattaisi aina aloittaa blogiviestintä kirjoittajien yhteisellä palaverilla. Jos vain yksi ryhtyy bloggaamaan, koolle voi kutsua hänen taustaryhmänsä. Tuollaisen kokouksen listalle on tarjolla aika paljon asiaa. Tärkeimpiin kuuluu, että lukijamääristä ja niiden seurannasta sekä odotettavissa olevista kommenteista hankitaan toisten talojen kokemuksia. Kirjoittajilla on yllättävän usein ylimitoitetut odotukset sekä lukijamääristä että kommentoinnista. Kun ne eivät toteudu, olla jo turhautumisen tiellä. Miten usein?Organisaatioiden johdettuun viestintään kuuluvat blogit eivät saa sammua heti. Jos niin käy, häpeä ei mene yksin kirjoittajan piikkiin. Alkuun kannattaisi kokeilla määräaikaisia blogeja. Ne on saatettava vaikka hammasta purren kunnialliseen päätökseen. Näin kirjoittajat pääsevät kokemaan, mitä sitoutuminen merkitsee. Ilmestymistiheys vaikuttaa monin tavoin blogin elinvoimaisuuteen. Siksi tavoite on parempi asettaa kunnianhimoisesti kuin pessimistisesti. Jos bloggaus yritetään saada talossa käyntiin niin, että yksi ihminen kirjoittaa kerran kuukaudessa, en ennustasuurta menestystä. Tiheään ilmestyvät merkinnät ruokkivat sekä lukijoiden kiinnostusta ett' kirjoittajan omaa innostusta. |
|
Avainsanat: Bloggaus |
Uusimmat kommentit
Yrittäjä bloggaa matti lattu 11.8.2009 23:12
Yrittäjä bloggaa Anja A 3.7.2009 9:18
Yrittäjä bloggaa Ari Mäkinen 25.6.2009 20:24
Yrittäjä bloggaa Anja A 2.6.2009 7:36
Yrittäjä bloggaa Matti Lattu 2.6.2009 7:28