Toukokuu 2009 (3 kpl)
Huhtikuu 2009 (23 kpl)
Maaliskuu 2009 (32 kpl)
Helmikuu 2009 (4 kpl)
Alku oli hankalaTiistai 17.2.2009 - Anja Alasilta Blogi tulee töihin -kirjan käsikirjoitus syntyi helpommin kuin minkään aiemman kirjani. Siksi tuntui itsestään selvältä, että jatkan kirjoittamista opuksen omalla sivustolla, jonka ytimeksi kaavailin tietenkin blogia. Yhtä luontevana pidin sitä, että alustana olisi TypePad, jonka kanssa olen tehnyt tuttavuutta syksystä 2008 lähtien. Mieleeni ei juolahtanut, että suomalaisen domainin yhdistäminen TypePad-sivustoon voisi osoittautua ylivoimaiseksi. Sitä se kuitenkin minulle oli. TypePadin tuki ei selvästikään lukenut viestejä, joihin toivoin vastauksia. Heidän ohjeensa menivät pahasti ohi. Ohi meni myös 15.2., jolloin olin luvannut avata sivuston. Olin joskus aiemmin testannut Kotisivukonetta. Siitä löytyi nyt pelastus tukalaan ja aika noloonkin tilanteeseen. Onneksi en kirjassa väitä, että bloggaaminen olisi teknisesti tavattoman helppoa. |
|
Avainsanat: Blogialusta |
Uusimmat kommentit
Yrittäjä bloggaa matti lattu 11.8.2009 23:12
Yrittäjä bloggaa Anja A 3.7.2009 9:18
Yrittäjä bloggaa Ari Mäkinen 25.6.2009 20:24
Yrittäjä bloggaa Anja A 2.6.2009 7:36
Yrittäjä bloggaa Matti Lattu 2.6.2009 7:28